Villa Timantti

Villa Timantti sijaitsee Littoisissa Kaarinassa, aivan Turun kupeessa. Kiinteistö on vilkkaan tien varressa oleva hoitokodiksi saneerattu kaksikerroksinen rakennus.

Rakennuksen suunnittelussa nykyiseen käyttöönsä on otettu huomioon asukkaiden erityistarpeet ja hyödynnetty uuden teknologian mahdollisuudet sekä turvallisuuden lisääjänä että hoitotyötä helpottavana tekijänä.

Villa Timantissa on neljä erillistä pienkotia kahdessa kerroksessa. Alakerrassa sijaitsee kaksi pienoiskotia ja yläkerrassa toiset kaksi.

Tulevat asukkaat ovat ikääntyneitä erilaisista somaattisista – ja muistihäiriöistä kärsiviä ihmisiä. Rakennus on täysin esteetön ja täyttää invamitoitukset, joten apuvälineenkin kanssa on helppo liikkua.

Jokaisella asukkaalla on pääsääntöisesti oma huone. Yhdenhengenasukashuoneet ovat kooltaan vähintään 25m2, joiden lisäksi talossa on muutama isompi huone esim. pariskunnille. Jokaisella asukkaalla tulee olemaan huoneensa yhteydessä oma kylpyhuone.

Villa Timantissa on runsaasti oleskelutilaa, jotka voidaan jakaa erilaisia toimintoja silmällä pitäen erillisiksi tiloiksi. Löytyy nurkkaus televisionkatseluun sekä vaikkapa liikuntatuokioon tai muisteluhetkeen.

Alakerrassa sijaitsee jakelukeittiönä toimivat keittiötilat, jossa laitellaa aamupalaa ja jonne tuodaan ulkopuoliselta tuottajalta maittavat ateriat.

Sauna lämpiää usein ja sen suunnittelussa on otettu huomioon invamitoitus, joten kaikilla tulevilla asukkailla on mahdollisuus myös saunomiseen. Saunatilojen yhteydessä on tilat, joissa asukkaiden on mahdollisuus saada erilaisia hemmotteluhoitoja.

Talossa on laaja, aidattu piha-alue, joka mahdollistaa viihtyisän ja turvallisen ulkoilun. Villa Timantissa pyritään ulkoilemaan joka päivä.